MISSÄ NYLJIMME KERRAN

Menestysnäytelmä nyt suomeksi esitettynä. Hillitön kertomus siitä kuinka kaikki menee päin mäntyä. Näytelmä “Där vi en gång Flått” saa uuden ensi-illan 12.11.2014 jolloin se esitetään suomeksi nimellä “Missä nyljimme kerran”.
Marko Virtanen on äärimmäisen menestynyt mies, joka ei valtavista ansioistaan huolimatta tunnu saavan mistään tyydytystä. Sirkku Silava puolestaan on täysin tavallinen nuori nainen, joka ei ole varma johtuuko hänen keskinkertaisuutensa lahjattomuudesta vai pelkästään laiskuudesta. Sattuma saa näiden kahden erilaisen ihmisen tiet risteämään – kohtalokkain seurauksin. Kuka käyttää hyväksi ja ketä? Mitä se menestys oikeastaan tarkoittaa? Entä kuinka olla hyvä ihminen synkässä ajassa? Missä nyljimme kerran on uuden sukupolven seuratuimpiin ohjaajiin kuuluvan Lauri Maijalan räiskyvän mielikuvituksellinen tarina, jossa epätoivoiset poliitikot, hännättömät ketut sekä viattomat kuoropojat yrittävät selviytyä maassa, jossa mikään ei ole enää niin kuin ennen. Esitys on yhteistyö teater 90°:n kanssa.
Esityksen kesto noin 2 tuntia, ei väliaikaa.
Esitys on suomenkielinen. TEKSTITYS saatavilla ruotsiksi ja englanniksi – iOS tai Androidin kautta älypuhelimeesi! Ilmoita tekstitystarpeesta viimeistään kaksi päivää ennen esitystä. Lataa Thea-sovellus puhelimeesi ennen esitystä.
Lauri Maijalan näytelmä kertoo yksilöstä talousjärjestelmän kokonaisuudessa – Näytelmästä tuli viimeistään nyt täysin ajankohtainen kun Nokia myytiin Microsoftille! huudahtaa ohjaaja ja näytelmäkirjailija Lauri Maijala. Näytelmässä on ihan sama juttu, toisaalta näytelmässä kyseessä on kuparikaivos mutta muuten ihan vastaava tilanne. Lauri Maijala on kirjoittanut näytelmän Där vi en gång flått joka kohta saa ensi-iltansa, hänen omassa ohjauksessaan. Viirus ja teater 90° toteuttavat yhteistuotantona näytelmän, joka on Maijalan ensimmäinen ohjaus ruotsiksi. Maijala on aikaisemmin ohjannut muun muassa Kolme sisarta KOM-teatterilla ja hänen viimeisin ohjaus on Kullervo Teatteri Vanhalle Jukolle. Hän on kirjoittanut monta näytelmää viime vuosina ja myös tehnyt täyspitkän elokuvan, Juoppohullun päiväkirjan. Ajatus näytelmään tuli progeyhtye Blå Tågetin biisistä På väg till koppargruvan (1972, suom. Matkalla kuparikaivokseen). Maijala tunnetaan omintakeisita ja viihdyttävistä näytelmistään, joissa musiikkielementit usein ovat tärkeä osa. Där vi en gång flått on myös tämän tyylinen. – Näytelmä kuvastaa modernin ihmisen kriisiä, kertoo Lauri Maijala. Hyvin toimeen tuleva ihminen jonka ei tarvitse taistella olemassa olostaan mutta joka yhtäkkiä herää ja alkaa nähdä maailman toivottomuuden ja talousjärjestelmän rakenteet. Hän kyseenalaistaa mahdollisuutensa vaikuttaa maailmanmenoon ja huomaa olevansa lukittu, kiinni. Ettei hän voi vaikuttaa.
Teatteri Viiruksen ja teater 90°:in yhteistyö mahdollistaa suuren näyttelijä-kokoonpanon. Näyttämöllä näemme Viiruksen näyttelijät; Maria Ahlroth, Pelle Heikkilä, Viktor Idman, Oskar Pöysti ja Jessica Raita/Nina Palmgren, sekä Peter Kanerva ja Robert Kock teater 90°:in näyttelijöistä ja Celia Hakala, harjoittelija Teatterikorkeakoulusta Malmöstä. Sekä Viirukselle että teater 90°:ille on tärkeää tehdä ajankohtaista teatteria yhteiskunnallisin teemoin – Näytelmässä kylläkin on yhteiskunnallisia teemoja, mutta yksityisen ihmisen vastuu kiinnostaa minua, sanoo Maijala. Hyvän ihmisen tematiikkaa, ja se tematiikkahan ei varmasti vanhene koskaan.
Ohjaus: Lauri Maijala
Käsikirjoitus: Lauri Maijala
Käännös (ruotsi): Linda Wallgren
Lavalla: Maria Ahlroth, Pelle Heikkilä, Viktor Idman,
Oskar Pöysti, Jessica Raita/Nina Palmgren, Robert Kock,
Peter Kanerva (Teater 90°) ja Celia Hakala (harjoittelija Malmön Teatterikorkeakoulusta)
Musikaali osan säveltäjä: Ylermi Rajamaa
Muu musiikki: Peter Kanerva, Robert Kock
Lavastus, rekvisiitta: Janne Vasama
Äänisuunnittelu: Kristian Ekholm
Valosuunnittelu: Petri Tuhkanen
Maskit: Janne Vasama, Elina Riikonen
Puvustus: Elina Riikonen Meikki- ja hiusmuotoilu: Tuija Luukkainen Koreografia: Työryhmä
Ohjaajan sekä puvustajan assistentti: Matilda Ahlsten
Varmuudella voi sanoa, että tällaista esitystä ei ole ennen nähty. Ei ainakaan Suomessa. Lauri Maijalan Missä nyljimme kerran (joka esitetään ruotsiksi, nimellä Där vi en gång flått) on sekopäinen analyysi, karnevalistinen dystopia, dekadentti moraliteetti, silmittömästi ympäriinsä ammuskeleva satiiri – ja samalla aseistariisuvan hillitön pläjäys. Maijalan näytelmä viittaa Kjell Westön romaaniin Missä kuljimme kerran. Westön tavoin Maijalakin on luotaavinaan luokka-asetelmia ja Suomen henkistä ilmastoa yhteiskunnan rakenteiden ja olosuhteiden muututtua. Ei tosin siististi ja sivistyneesti historiaan perehtyen ja muutaman perheen kautta, kuten Westö, vaan päätä pahkaa tulevaisuuteen syöksyen, erilaiset ihmiset, eläimet ja elämän ilmiöt villisti sekoittaen. Missä nyljimme kerran on liukas ja epämääräinen, silti vastustamaton. Se on kuin huumaava sieni, joka on imenyt sisäänsä vähän kaikkea kirjailijan päässä liikkuvaa ja sylkäisee huonon maun aromeja korostavat, mieltä kiihottavat myrkkynsä katsojan naamalle iloisen anteeksipyytämättömällä ota tai jätä -asenteella. Tapahtumapaikkana on viiden tähden Heart Break Hotel, jonka aulassa matkansa päähän tulleiksi kirjataan paitsi näytelmän henkilöt ja esityksen katsojat myös seitsemän miljardia muuta. Marko Virtanen (superviileä Peter Kanerva ) on “hyvältä tuoksuva mies kalliissa puvussa”, kansainvälisen Green Copper Minesin maajohtaja. Helsingin alta on löytynyt länsimetron louhinnan yhteydessä jättimäinen kupariesiintymä, jonka on määrä pelastaa kansakunta suurtyöttömyydeltä, nälänhädältä ja lopulliselta perikadolta – kunhan poliitikot vain ymmärtävät luottaa finanssikapitalismiin. . . Suomea nyljetään: karhulta viedään turkki, ketulta häntä ja kotkalta siivet. Sitä mukaa kuin Marko vähä vähältä väsyy yksinäiseen työhönsä ja alkaa muuttua sekä inhimilliseksi että paranoidiksi, hänen sihteerinsä, pitsihuvilasta Sipoossa haaveileva Sirkku Silava rikastuu, hylkää ihanteensa ja pian myös kuolevan äitinsä. Lopussa elää kosto, ja vain se. Toisin kuin Marko Virtasen kipeä rockstaramainen bisneshai, Sirkku tai hänen alituiseen itsemurhaa yrittävä äitinsä eivät ole kovin kiinnostavia hahmoja. Hyväksikäytetyistä metsän eläimistä Maria Ahlroth tekee upean aistillisen, itsetietoisen ketun, ja unohtumattomia ovat myös muun ohessa seikkailevat ranskalainen käsitetaiteilija sekä paavi ( Oskar Pöysti ). Kas osansa riemukkaasta ruoskinnasta saavat, tietenkin, myös taide ja uskonto. Ensemble tekee hienoa työtä, niin kurinalaista ja pikkutarkkaa, että osa kohtauksista muistuttaa Edward Hopperin maalauksia. Lauri Maijalan tiheällä sykkeellä ja vastaansanomattomalla epälogiikalla etenevä ohjaus lainaa milloin Hohtoa, ollaanhan hotellissa, milloin mitäkin populaarikulttuurin kuvastoa. Musiikissa vilahtelee niin ikään tunnistettavia kaikuja monesta genrestä, kunnes loppu on silkkaa kohtuutonta musikaalia. Työryhmä on laatinut koreografian yhdessä ja tässäkin mielessä esitys on poikkeuksellisen kiinnostava. Vaikka näytelmän henkilöiden puheista ei ymmärtäisi mitään, monilla on aivan oma, kiehtova mimiikkansa. Kristian Ekholmin äänisuunnittelusta kasvaa esityksen ympärille kokonainen akustinen metsä, jossa kuparikaivosten uhkaava maanalainen kumu nostaa pintaan muistoja, painajaisia, hallusinaatioita sekä gargantuamaisen esityksen suuren puhdistavan naurun. Suna Vuori – HS