Body Talks

29.10-11.11

Body Talks

GUEST: Body Talks

Linnea Sundblom

Tanssiteatteria fyysisen vamman kanssa kasvamisesta

Ahvenanmaalainen Linnea Sundblom oli kymmenen päivän ikäinen, kun hän sai kohtauksia, jotka johtivat toispuolihalvaukseen. Body Talks on tanssiteatteria ja fyysisesti vammaisen ihmisen kasvutarina. Esityksessä tanssi, liike, fysioterapeutin potilaskertomukset ja nuoren tytön päiväkirjat yhdistyvät rehelliseksi, koskettavaksi ja läheiseksi kokemukseksi.

Näytelmä oli alun perin Linnean taiteellinen lopputyö Teatterikorkeakoulussa Helsingissä, ja sitä on sen jälkeen esitetty näyttämöillä sekä Suomessa että ulkomailla.

Linnea kertoo omin sanoin Body Talks -teoksesta:
”Kun aloitin Teatterikorkeakoulun, ei ollut itsestään selvää, että lopputyöni käsittelisi omaa vammaisuuttani. Olen aina ajatellut, että kehoni on mitä on, se on ollut matkassa 30 vuotta ja se vain on ollut, miksi minun pitäisi altistaa kehoani enemmän kuin on tarpeen? Mutta kohdatessani useita kertoja ihmisiä, joilla on samanlaisia tarinoita, halusin myös kertoa omani, sillä jos he pystyivät inspiroimaan minua, ehkä minä voin inspiroida jotain toista.”

Konsepti ja esitys Linnea Sundblom

Äänisuunnittelu ja voiceover Julia Åman

Teknikko esityskaudella Tobias Klemets

Trailer Sara Forsius 2024

Taiteellinen konsultointi Aune Kallinen

Koreografinen konsultointi Gesa Piper

Kansikuva Roosa Oksaharju 2022

Esitystä tukee Eugène, Elisabeth och Birgit Nygréns stiftelse, Ålands Kulturdelegation ja Svenska kulturfonden

Liput 25 / 18 / 15 €

Kalenteri