@pikakahvimemegirl reacts: Vem dödade bambi?

Suomen normikriittisen someskenen supertähti @pikakahvimemegirl, eli Alma Tuuva, tekee keväällä 2024 yhteistyötä Viiruksen kanssa. Miksi? No siksi, että sosiaalinen media on ajankohtainen ja elävä alusta poliittiselle keskustelulle ja influensserit ovat keskustelunavaajia.

Ja kyllä, myönnämme: olemme kateellisia. Meidän maailmassamme teatteri on elävä alusta poliittiselle keskustelulle ja taiteilijat keskustelunavaajia. Näin tosin ei ole, ainakaan siinä määrin, mitä haluaisimme. Siksi siirrymme kuplamme ulkopuolelle, ja tuomme teatterin osaksi keskustelua, jossa haluamme olla mukana.

Haluamme myös tukea aktiivisia kansalaisia ja nykytaiteilijoita. Ei siksi, että olisimme aina samaa mieltä kaikesta, vaan siksi että terve yhteiskunta tarvitsee teräviä ulostuloja, edistyksellisiä ajatuksia ja kriittisiä katseita.

Annoimme @pikakahvimemegirlille kausikortin ja vapaat kädet käsitellä meidän esityksiämme ja kirjoittaa niistä heräävistä ajatuksista. Ensimmäisenä vuorossa oli Jakob Öhrmanin Vem dödade bambi? ja tässä hänen ajatuksiaan esityksestä ja sen teemoista (2000-lukua huokuvassa blogimuodossa, alkuperäisen julkaisun löydät täältä):

Luokka-aspektia ei voi vähätellä raiskauskeskustelussa

Raiskauskulttuuri ja naisiin kohdistunut väkivalta on niitä aiheita, joista feministien keskuudessa ollaan taustasta riippumatta aika yhtä mieltä.

Kuitenkin usein tuntuu, että kun näistä asioista keskustellaan, jää luokka-aspekti usein puuttumaan.

Väkivaltaa naisia kohtaan ei tapahdu siksi, että miehet olisivat pahoja, vaan koska valtarakenteet sallivat sen. Miehet tietävät, että voivat aika helposti käyttäytyä naisia kohtaan väkivaltaisesti ilman seurauksia, koska yhteiskunta haluaa olla miesten puolella. Samalla tavalla rikkaat voivat alistaa ja kohdella huonosti köyhiä, koska ihmiset mieluiten asettuvat heidän puolelleen uhrin sijaan. 

Kun nämä asiat tapahtuvat samaan aikaan, niiden vaikutus voimistuu. 

Kävin perjantaina Teater Viiruksessa katsomassa esityksen Vem dödade bambi? (Kuka tappoi bambin?), jonka yhtenä teemana oli väkivalta ja sen seuraukset. Varakkaista perheistä lähtöisin oleva kaveriporukka raiskaa ja pahoinpitelee tyttökodissa asuvan Sashan. 

Aikuisina he ovat päättäneet tehdä kokemuksistaan “taide”elokuvan. Katumusta ei juuri esiinny ja he tuntuvat olevan jopa ylpeitä teostaan, vaikka sitä kömpelösti yritetäänkin peitellä. Heidän tapansa puhua Sashasta kuulostaa kuin heillä olisi jonkinlainen uhrifetissi. Heidän ei tarvitse ajatella Sashaa ihmisenä. Näyttää siltä, että he haluavat tehdä taiteen nimissä väkivaltapornoa ja oikein huutaa koko maailmalle, että katsokaa, mitä me olemme tehneet. 

Tapahtumien kulkua vie eteenpäin tekijöiden etuoikeudet ja uhrin kohdalla niiden puute.

Feminismin sisällä väkivallasta ja raiskauskulttuurista puhutaan usein olettaen, että me olisimme niiden suhteen kaikki samassa veneessä. Ja tavallaan me olemmekin siinä mielessä, että kuka tahansa voi joutua uhriksi. 

Kuitenkin heikko asema yhteiskunnassa on altistava tekijä. Korkea valta-asema taas suojaa tekijää seurauksilta. Tämä on nähtävillä aivan kaikkialla, mutta se on silti tabu. Tuntuu, että rikkaiden ei koskaan tarvitse hävetä tekojaan, vaikka ne olisivat kuinka hirveitä.

Kaikki naiset tai edes kaikki feministit eivät ole valmiita tukemaan toisia naisia yli luokkarajojen. Etuoikeutetut naiset eivät välttämättä ole kiinnostuneita edistämään muiden kuin toisten etuoikeutettujen naisten asemaa. 

Näin tapahtui myös teatteriesityksessä, kun väkivallantekijöiden äidit syyttivät uhria tapahtuneesta. 

Oikeus ei toteudu, koska loppujen lopuksi kaikki haluavat olla “kivojen poikien” puolella.