Kategoriarkiv: Nyheter

Intervju: Jonna Järnefelt och Tiina Weckström

På bilden: Tiina Weckström och Jonna Järnefelt
Foto: Veronica Aspelin

Med drygt tio veckor kvar till premiär av Hamlet All Inclusive (14.2.2020) vill Viirus lyfta föreställningens gästande skådespelare Jonna Järnefelt och Tiina Weckström. Båda har mångårig erfarenhet av skådespelaryrket med otaliga roller på teaterscenen och i film- och tv-branschen.

– Min pappa var skådespelare, precis som min farmor och farfar. På så vis bekantade jag mig med teatervärlden redan som barn, genom roller i hörspel på radio och på bland annat Svenska Teatern, berättar Tiina.

Helsingforsbördiga Tiina tog skådespelarexamen vid Tammerfors universitet och en stor del av hennes tidiga karriär utspelade sig på Tampereen Työväen Teatteri. En scenupplevelse som gjorde stort avtryck på henne var rollen som Eliza i My fair lady (1986).

– Jag insåg hur mycket jag tycker om att arbeta med musikaler och genren har också följt med mig under hela min skådespelarbana.

Även Esbobördiga Jonna lyfter musikalernas inflytande över sin karriär. Hon nämner rollen som bipolär, sörjande moder i musikalen Next to Normal på Helsingfors stadsteater (2010), som en milstolpe i sitt konstnärskap. Jonna beskriver jobbet som tufft, där hennes roll krävde fullständig fokus och att hon blev ett med sin karaktär.

– Det här jobbet lärde mig hur mycket jag faktiskt klarar av. Min smärttröskel blev högre efter den här upplevelsen.

Jonna poängterar ändå att hon sällan blickar tillbaka på tidigare uppdrag, utan lever med den föreställning hon medverkar i just nu. För närvarande syns hon i Lilla Teaterns Äktenskapsgrejen (föreställningar till 31.12).

Trots att både Tiina och Jonna har mångårig erfarenhet ur film- och tv-branschen, enas de i att arbetet med en teaterproduktion ofta är mest givande.

– I film och tv har man som skådespelare väldigt lite kontroll över slutprodukten, i och med oändliga omtagningar och klipp. Inom teatern jobbar man ofta mera kollektivt, där varje skådespelare är med och formar helheten, förklarar Jonna.

Jonna har under sin mångåriga karriär också korsat väg med Viirus en gång tidigare, då hon medverkade i Lars Noréns föreställning Blod i regi av Maarit Ruikka (2001). Tiinas tidigare kontakt med teatern är lite färskare än så, om än i mindre skala.

– Jag agerade röst för en av rollerna i Pipsa Lonkas Toinen luonto våren 2019.

Också flera av Viirus skådespelare är bekanta för Jonna och Tiina sedan tidigare, medan föreställningen är deras första samarbete med regissören Jakob Öhrman.

– Jag ser framemot att jobba med honom och hela den här gruppen på Viirus. Jag förväntar mig en föreställning som är allt annat än traditionell, säger Jonna.

– För mig blir det en spännande utmaning att för första gången skådespela i en längre teaterföreställning på svenska, berättar Tiina.

Hamlet All Inclusive spelar 14.2-4.4.2019. Förutom Jonna och Tiina syns också Martin Bahne, Iida Kuningas, Oskar Pöysti och Jessica Raita på scenen. Lasse Idman ansvarar för scenografi, Ada Halonen för ljusdesign och Kristian Ekholm för ljuddesign. Produktionen gästas också av skådespelare från Studentteatern samt Viirus civiltjänstgörare Heikki Turppo.

Hamlet All Inclusive på Viirus webbplats. 

Viirus GUEST: European theatre collective – Rakentajat

Foto: ETC

Viiruksen ohjelmatuottaja eksyi Helsingin syyssumussa Jätkäsaaren sijaan aivan toiseen kaupunginosaan. Sielä hän kahlaili puiston keltaisissa lehdissä, kunnes havahtui: jaahas, on mentävä takaisin töihin. Viiruksen Studio 1:een astuessa hän säikähtää: koko tila on rakennuspressujen, laudanpätkien ja sekalaisten työkalujen peittämä. Ovella vastaan tulee keltaisiin huomioliiveihin pukeutunut rakennusmies. Hetken ohjelmatuottaja luulee, että teatteritalon rakentaminen on sittenkin viivästynyt ja Studio on otettu uudestaan käsittelyyn. Sitten hän suureksi helpotuksekseen tunnistaa rakennusmiehen ohjaaja, näyttelijä David Kozmaksi. Hitsit, näinhän se olikin. Studiossa on tullut ensi-iltaan European theatre collectiven kantaesitys Rakentajat.

On aika ottaa teatterintekijät puhutteluun.

**

Ohjelmatuottaja Heipä hei!

David Kozma Terve!

Ohjelmatuottaja Kuulkaas nyt. Viiruksella on upouudet tilat ja ollaan juuri päästy eroon rakennusmiehistä ja insinööreistä ja arkkitehdeistä ja muista riesoista. Nyt te olette myllänneet koko Studion ihan alkutekijöihinsä. Mistäs tässä teidän esityksessä on kyse tai mistä se kertoo?

Kozma Meidän esitys on nimeltään Rakentajat ja se kertoo rakentajista sekä rakenteista.

Ohjelmatuottaja Minkälaisista rakentajista se kertoo ja mistä nämä henkilöt oikein tulevat?

Kozma Tämä koko idea lähti siitä, että luin kritiikin esityksestä, jota esitettiin eräässsä pääkaupungin kaupunginteatterissa. Se kertoi rakennustyömaista ja jäin miettimään, että kun esityksessä puhuttiin vain tästä suomalaisesta päähenkilöstä, oliko sen nimi Pertti tai jotain vastaavaa, ja hänen ongelmistaan, jotka ovat tietenkin hyvin olennainen juttu. Mutta jos katsotaan näitä numeroita ja todellisuutta, että kun kävelee kaupungilla, melkein jokaisella kadulla on joku projekti meneillään ja se puhe mitä työmailta kuulee, on muutakin kuin suomea. Luin jostakin, että joka neljäs työntekijä pääkaupunkiseudulla on ulkomaalaistaustainen, mutta kuinka moni heistä menisi katsomaan esitystä, jossa kerrotaan vain suomalaisista rakennusmiehistä? Tämä on se rakenteellinen ongelma, jota aloin miettimään: miten paljon kulttuurilaitokset heijastavat lavoillaan ja esityksissään tätä moninaisuutta joka on yhteiskunnassa. Jos esityksessä on joku ulkomaalaistaustainen, niin se on yleensä aina ongelma, tai ongelman aiheuttaja, -ei normaali henkilö, joka on vaikka töissä täällä Suomessa.

Ohjelmatuottaja Eli tarjonnassa oli selvä näkökulma-aukko, joka piti täyttää?

Kozma Kun laitosteattereissa ei oikein puhuta muista kuin suomalaisista, tunsin että minun ulkomaalaistaiteilijana ehkä pitäisi tarttua tähän aiheeseen. On nämä kolme isoa kliseetä, että ulkomaalainen Suomessa voi olla joko siivooja, rakentaja tai bussikuski. Me tartuimme näihin kolmeen ammattiryhmään ja lähdimme haastattelemaan näitä henkilöitä. Tämä eka osa on nyt rakentajista.

Ajatuksena oli tehdä dokumentaarinen esitys siitä, minkälaista on ulkomaalaistaustaisten rakentajien elämä Suomessa. Saatiin kaksi käsikirjoittajaa mukaan, Nina-Maria Häggblom Suomesta ja Piret Jaaks Virosta, ja olen antanut heille vapaat kädet käyttää haastattelumateriaalia vapaasti. Se oli hyvä ajatus. Tästä aiheesta puhutaan paljon mediassa, mutta sitä fiktiota olen kaivannut tähän asiaan. Emme halunneet tehdä Helsingin Sanomat-esitystä, jossa me referoidaan katsojille uutisia. Syntyi fiktiivinen tarina, joka kohdistuu yhden tornitalon rakentamiseen.

Ohjelmatuottaja Miten eri taustoista tulevat rakentajat sijoittuvat Helsinkiin? Kokevatko he asuvansa Helsingissä, että Helsinki on heidän kotikaupunkinsa?

Kozma He ovat niin eritaustaisia henkilöitä. Monet eestiläiset tekevät urakkatöitä vaikka kaksi viikkoa ja sitten ovat kaksi viikkoa kotona Eestissä, koska se on niin lähellä. Sitten taas Romaniasta tai Unkarista tulleen henkilön on pakko tuoda perhe tänne ja he juurtuvat tänne. On työntekijöitä, jotka on tuotu projektia varten tänne ja työnantaja ei ole edes suomalainen, vaan joku alihankkija, joka voi olla ihan mistä vain. Todellisuudet ovat niin erilaisia. Varmasti monet joiden kanssa me puhuttiin, ovat aika tyytyväisiä siihen että ovat täällä. Tyytyväisiä siihen, miten täällä tehdään työtä ja että esimerkiksi turvallisuus on aika kohdillaan. Tietenkin on ongelmia, mutta pääsääntöisesti he viihtyvät Helsingissä.

Ohjelmatuottaja Mediassa uutisointi vaikka Jätkäsaaresta on aika negatiivista. Haetaan rakennusvirheitä ja muita katastrofeja. Ajatellaan alitajuntaisesti, että kun rakentajat ovat eri maista, he eivät ole sitoutuneet projekteihin tai Suomeen ja se vaikuttaa työn tasoon.

Kozma En usko, että siellä työmaalla olisi kukaan ei motivoitunut työntekoon. Kilpailu työpaikoista on kova. Monet jotka jäävät työttömäksi ja eivät osaa kieltä, eivät tiedä että pitää liittyä liittoon ja olla kassan jäsen, jotta voi saada työttömyysturvaa. Kaikki jotka ovat töissä, tekevät kovaa työtä. Olen ollut vuosia sitten töissä viherrakennuksessa ja silloin kun oli töitä niitä piti paiskia täysillä. Tietenkin oli tyhjiä hetkiä, jolloin odotetaan materiaalia, odotetaan sitä sun tätä. Mutta en usko että joku tietoisesti tekisi virheitä. Se johtuu enemmän siitä, että kaikki on niin ketjutettu että alihankkijan alihankkija ei enää tiedä kuka tekee mitä ja missä.

Ohjelmatuottaja Tuliko vastauksissa ilmi negatiivisia asenteita rakentajia kohtaan?

Kozma Piti kaivaa vähän ennen kuin negatiivista löytyi: ” Joo, ehkä mun palkka on pienempi kuin toisilla” tai ”On ehkä vähän ärsyttävää, että vaikka minulla on nimi, minua kutsutaan koko ajan Viroksi. Ja sitten sun koko ajan pitää sanoa, että hei anteeks mun nimi ei ole Viro, vaan mä olen Pertti. Minulla on nimi. En ole minkään maajoukkueen kapteeni.”

Tällaisia juttuja. Olivat kaikki aika tyytyväisiä. Jotkut ovat olleet yli kymmenen vuotta töissä täällä ja toiset vain puoli vuotta.

Ohjelmatuottaja Kertooko esitys rakentamiskulttuurista eli miten tällä hetkellä rakennetaan Suomessa?

Kozma Siitäkin ja sitten tämä Suomen ilmastoon sopimattomien rakennusmateriaalien käyttö tulee myös esille; miten suhtaudumme näihin materiaaleihin ja miten materiaalit suhtautuvat tähän meidän maailmaan. Pieni spoiler, mutta ehkä ne materiaalit pääsevät ääneen tässä meidän esityksessä ja kertovat mielipiteensä tästä hommasta. Ja kerrotaan näistä odotusajoista ja mitä silloin tapahtuu. Mitä ne ihmiset puhuvat, kun näet että niillä on hauskaa tai ne seisoskelevat tupakalla tai kahvilla. Heillä on värikkäät suojavaatteet ja ne pistävät silmään kaikkialla, mutta silti me ei tiedetä heistä ihmisinä juuri mitään.

Kun puhutaan virheistä, puhutaan siitä miten paljon ulkomaisia työntekijöitä on rakennustyömaalla. Ja nämä kaksi asiaa yhdistyy aika helposti. Että tietenkin tulee virheitä, koska rakentajat ovat ulkomaalaisia, jotka ei halua tehdä töitä. He ovat laiskoja, eivät osaa, haluavat vain rahaa ja sabotoida suomalaista yhteiskuntaa. Varmasti työmaalla osa virheistä liittyy siihen että on kieli- ja kommunikointiongelmia. Joku on vaikka venäjältä ja kirjoittaa ohjeet seuraavalle työntekijäille venäjäksi. Ja sitten tämä seuraava työntekijä ei osaa venäjää. Miten sitten voi jatkaa työtä? Ilmastointiporukka tulee laittamaan ilmastointiputket ja sitten sähkömiehet tulevat ja ihmettelevät miksi ilmastointiputket ovat jo paikallaan, kun pitäisi olla toisin päin. Tämä on universaali ongelma, joka ei ilmene vain Suomessa.

Ohjelmatuottaja Kun Viirus muutti taloon, täällä oli vielä rakennusmiehiä jälkitöissä. Ammatti, ja huomioliivi tekevät näistä henkilöistä näkymättömiä. Kukaan ei halua mennä heitä häiritsemään, eikä halua olla heidän tiellään. He ovat supersankareita, jotka pystyvät toimimaan monissa paikoissa, koska kukaan ei kiinnitä huomiota.

Kozma Kyllä! Jo pienestä pitäen meille opetetaan että rakennusmies on jonkinlainen sankari. On Puuha-Pete ja legoja ja rakennetaan palikoilla. Oikealla työmaalla on ihmisillä raskaat vaatteet ja he näyttävät jotenkin kokoaan isommilta ja työkoneet ovat valtavia. Siellä tulee fiilis, että on pieni ja rakennukset ovat valtavia.

Ohjelmatuottaja Varmasti kaikki helsinkiläiset ovat joutuneet remonttiprojektien kanssa tekemisiin. Putkiremonttien, asuntoremonttien, julkisivuremonttien, katutyömaiden. Tarjoaako esitys vertaistukea kärsiville, vai tuleeko tästä katsojalle pikemminkin epätoivo?

Kozma Suomessa lähes jokainen aikuinen on jossain vaiheessa rakentanut jotain huussia mökillä tai mökkiä tai terassia tai laittanut laminaattia kotona ja muuta vastaavaa. Jokaisella on jonkinlainen kokemus rakennushommasta ja kaikilla on joku mielipide. Se on asia, josta luulemme tietävämme kaiken. Mutta aina kun tulee ongelma, tarvitaan ammattimiestä. Yritämme kertoa siitä inhimillisyydestä. Huomioliivin takana on ihminen ja hänellä on tunteita. Hänellä on elämä, vaikeuksia, ilon hetkiä, hyviä hetkiä. Tässä esityksessä syntyi myös ajatus, että mitä jos yhtäkkiä Pasilan tornit ovatkin viimeinen rakennettava rakennus. Mitä tapahtuu silloin kun me ollaan rakennettu umpeen koko maailma. Mitä sitten tapahtuu, kun kaikki on valmista, mitä ihmiskunta sitten tekee? Me tehdään koko ajan niin paljon, että ei muisteta ottaa huomioon mitä on ollut: historiaa. Rakennetaan ylös ja alas, vasemmalle ja oikealle, koko ajan uutta materiaalia, koko ajan uusia kännyköitä, autoja, taloja…

Ohjelmatuottaja Eli rakentaminen on tehokkuuden ja edistyksen suurin symboli?

Kozma No on! Jätkäsaari oli kahdeksan vuotta sitten tyhjä ja nyt täällä on täysin uudet korttelit. Arabianranta on noussut kymmenessä vuodessa. Asiat muuttuvat nopeasti, mutta milloin riittää?

Tehdään vaikka arvio, että kymmenen vuoden kuluttua täällä asuu kymmenen miljoonaa ihmistä. Ja me tarvitaan niille kaikille ihmisille asunto. Mutta mitä jos ei tarvitakaan? Jos huomenna ilma on yhtäkkiä miinus 100 astetta ja kukaan ei pysty nousemaan enää sängystä. Että kenelle niitä sitten rakennetaan?

Ohjelmatuottaja Kenen toivoisit näkevän tämän esityksen?

Kozma Toivoisin että tulisi laaja yleisö. Rakentajien tarinan lisäksi kerromme myös henkilöstä, joka lähtee ostamaan asuntoa vastarakennetusta talosta. Esitys kertoo sekä rakentajista että asunnon ostajista. Asunnon ostaminenkin on niin iso juttu. Että sun pitää ostaa asunto ja ottaa laina. Kun avaat television, siellä tarjotaan lainoja: ota laina, yhdistä laina, pikalaina, hitas-laina, korko nolla, korko niin, korko näin.

Ohjelmatuottaja Sekin on jonkinlainen tehokkuuden merkki, että pitää olla se laina. Että maksetaan koko ajan jotain. Sitten vasta on aikaansaapa ihminen.

Kozma Mutta joo, tämä ei ole tragedia tämä esitys. Etsimme kuitenkin jonkinlaista viihteellisyyttä, koska se vaikeille asioille on helpompi vähän nauraa. Se ei ole pilkkaamista vaan pikemminkin itseironiaa.

**

Ohjelmatuottaja on nyt tyytyväinen. Kaikki on oikein hyvin ja talossa on superkiinnostava esitys.

Maailmakin näyttää toiselta: nyt hän katsoo Jätkäsaaren kaduilla vaeltavia työmiehiä ja naisia aivan eri näkökulmasta. Ohjelmatuottaja lainaa työryhmältä keltaisen huomioliivin ja lähtee taas vaeltelemaan Helsingin puistoihin ensilunta kärsimättömästi odottaen.

INTERVJU: Chelsea Hotel

Viirus praoelev Tindra träffar Chelsea Hotel

Från repetitionerna av Chelsea Hotel. På Bilden Emma Klingenberg, Niklas Häggblom och Robert Kock.

Med mindre än två veckor kvar till premiären av Viirus konsertföreställning Chelsea Hotel är det hög tid att bekanta sig närmare med både artisterna och själva upplägget bakom produktionen. I föreställningen medverkar skådespelarna och musikerna Emma Klingenberg, Niklas Häggblom och Robert Kock, vilka alla har gedigen erfarenhet av både musik- och skådespelarbranschen. Emma är skådespelare och musiker och har bland annat nyligen haft huvudrollen i Åbo Svenska Teaters uppsättning av Piaf – Jag ångrar ingenting, Niklas är en av Svenskfinlands aktivaste skådespelarmusiker och multi-instrumentalister som exempelvis setts i musikalen Ingvar på Svenska Teatern och Robert är skådespelare, musiker och kompositör och har bland annat komponerat musiken till Landet på Svenska Teatern och Memories for Life på Viirus.

Idén till Chelsea Hotel föddes redan i samband med att Viirus konsertföreställning Berömda lögner av Bob Dylan avslutade sin turné 2013. Niklas, Robert och Maria Lundström framförde då svenskspråkiga översättningar av Bob Dylans låtar och drömde om en fortsättning på publiksuccén. Några år senare kontaktades Emma med en förfrågan om hon kunde tänka sig att bilda en ny artist-trio tillsammans med Niklas och Robert.

– Jag tyckte att upplägget och formatet lät väldigt bra och tackade genast ja, berättar Emma.

Konsertföreställningen tar avstamp i det mytomspunna konstnärstillhållet Chelsea Hotel i New York, som alltsedan 1900-talets början har inhyst allehanda artister och kulturpersonligheter. Också flera av 60- och 70-talets främsta amerikanska musiker har vistats på hotellet och det är just de här artisternas låtar som framförs i konserten – men i en ny, svenskspråkig tappning.

– En del översättningar är helt nya och andra har funnits sedan tidigare. Vi har valt ut sådana låtar som tilltalar oss och därefter provat oss fram gällande både instrumentval och tolkning, förklarar Niklas.

Chelsea Hotel är ingen cover-konsert utan en helt ny, unik föreställning, poängterar Robert.

Artisterna är eniga i att låtarna får en helt ny karaktär och betydelse i sina svenskspråkiga översättningar och de anser att texterna kommer närmare och därmed berör mera när de framförs på deras eget och många i publikens modersmål. Utöver att sångerna har översatts, tolkats och framförs på flertalet instrument kan publiken förvänta sig ytterligare några inslag i performansen.

– Exakt hur föreställningen kommer att gestalta sig vet vi inte förrän premiären, men tanken är att väva in några anekdoter från låtarnas uppkomst och knyta dem an till våra egna liv och upplevelser, berättar Niklas.

Chelsea Hotel har premiär på Viirus 5.10 och ger därefter ytterligare tre föreställningar på teatern innan de inleder sin redan nästan fullbokade turné runt om i landet. Alla tre skådespelare är också eniga i att det är en stor fördel att få framföra konserten på flera orter och i olika utrymmen.

– Omgivningen påverkar alltid föreställningen och det är också väldigt roligt att nå ut till en så bred publik, konstaterar Emma.

Och hur är då stämningen bland artisterna så här på slutrakan inför premiären? Emma, Niklas och Robert är eniga i att föreställningens arbetsprocess har varit väldigt friktionsfri, även om de ibland har förvånats över varandras ganska olikartade musiksmak och fått kompromissa kring låtvalen och tolkningarna.

– Sådant hör till arbetet med varje föreställning, menar Robert.

Det är med andra ord en ivrig och optimistisk arbetsgrupp som jobbar vidare med Chelsea Hotel de återstående dagarna fram till premiären. Är du lika förväntansfull som oss på Viirus att få ta del av slutresultatet?

**

Endast få biljetter kvar till föreställningarna på Viirus:
10.10 och 11.10 kl. 20:00, 13.10 kl. 15:00.
TILLÄGGSFÖRESTÄLLNINGAR 1.12 kl. 20:00 och 2.12 kl. 15:00 – biljetter tillgängliga NU!
Bokningar: 09 440 224 / [email protected] / www.lippu.fi

Tillgängliga turnédatum 2018:
28.10, 1.11, 3.11, 4.11, 3.12, 6.12, 7.12, 13.12, 16.12, 17.12.

Bokningar: Turnékoordinator Veronica Aspelin, [email protected]

Haastattelu: Track-kollektiivi

Kuva: Samuel Karlsson

On torstai ja kevät. Viiruksen ohjelmatuottaja katsoo jälleen parhaaksi poistua työpöytänsä ääreltä ja jaloitella hieman. Teatterin katutasossa sijaitsevan Studio 1:n ovat ottaneet tällä kertaa haltuunsa Track-kollektiivi. 19. huhtikuuta sai ensi-iltansa Viiruksen GUEST-ohjelmaan kuuluva esitys Human Resource. Tuottaja avaa pahaa-aavistamattomana Studion oven ja yllättyy. Jaahas, on jälleen aika ottaa vierailevat teatterintekijät puhutteluun.

**

Moi Track!

Tom Rejström: No moi!

Mikki Noroila: Hei!

Tuottaja: Ollaan parhaillaan täällä Helsingin keskustassa, keväisessä ja hektisessä Jätkäsaaressa teatteri Viiruksen tiloissa. Mutta kun astuu tuonne Studio 1:een, siellä onkin ihan toinen meininki. Keskellä tilaa on mystinen puulaatikko, joka näyttää vähän siltä kuin se olisi pudonnut avaruudesta. Mikäs juttu tämä oikein on?

Noroila: Siellä on semmoinen yhteinen pelikenttä ja leikkikenttä, jossa luodaan ja puretaan maailmoja.

Tuottaja: Jaahas…ei ollutkaan sitten mikään ihan pieni projekti.

Rejström: Niin siellä rakennetaan ja tuhotaan. Mikään ei ole pysyvää, vaan kaikki on koko ajan muuttuvaa. Siinä pääesiintyjänä on materiaalit. Eli esimerkiksi muovailuvaha, joka muuntautuu koko ajan, riippuen siitä mitä yleisö siitä tekee. Tai osallistujat. Sellainen näyttämö meitä kiehtoo. Muutamme sitä konseptia, että mikä on teatterin näyttämö. Se voi olla tuollainen laatikko.

Tuottaja: Eli te luotte maailman uudestaan joka esityksessä?

Rejström: Niin, kyllä näin voisi sanoa

Tuottaja: Minkäslaisia maailmoja on tähän mennessä syntynyt?

Noroila: Meillä on ollut esimerkiksi kouluryhmiä siellä. 16-vuotiaiden maailma, varsinkin sellaisten 16-vuotiaiden, joihin kuuluu muutamat alfaurokset, on hyvin erilainen kuin vaikkapa 25-vuotiaiden kulttuurituottajien. Jokainen voi kuvitella mitä 16-vuotiaiden alfaurosten päässä pyörii. Että mitä ilmestyy sinne maailmaan.

Rejström: Sinne on ilmestynyt sekä hyvin jäsenneltyä maailmaa ja sellaisia tosi tarkasti tehtyjä teoksia. Ja sitten on kaaosta ja sukupuolielimiä. Kyrpiä oli toi laatikko täynnä yhden esityksen jälkeen, joka oli ihan kiinnostava sekin. Mutta sekä kaaosta että järjestystä siellä näkee. Se on mun mielestä tosi kivaa, että se on eri näköinen jokaisen esityksen jälkeen. Siinä peilautuu se osallistujan oma ajatusmaailma.

Tuottaja: Vau! Mikä on teidän suosikki näistä maailmoista, joku yksityiskohta tai asia, joka siellä laatikossa on ollut?

Rejström: Minä tykkään yksityiskohdista tosi paljon. Niistä pelikentistä, jotka ovat täyttä kaaosta, löytyy joku helvetin hienosti tehty pieni kukka. Siinä keskellä on yhtäkkiä jotain pientä, josta syntyy se dynamiikka. Se on mun mielestä kaunista. Olihan se kyrpälaatikkokin tosi provosoiva ja samalla kiinnostava. Se näytti ihan joltain Kusaman teokselta!

Noroila: Mun lempparilöytö oli aivan upea stetsoni yhden pelurin päässä. Se oli tehty huolella. Siinä oli sellaisia ihan pieniä yksityiskohtia, tosi pieniä väripisteitä.

Tuottaja: Tekeekö niitä mieii säästää tai kuvata?

Rejström: Niitä voisi kuvata kyllä, mutta kuitenkin kaikki pannaan uusiksi. Jotain jälkeä sinne jää aina. Mutta sitten pelikenttä palaa alkuasetelmaan ja sinne syntyy jotain uutta.

Pysyvä ja staattinen taide ei ole minulle niin kiinnostavaa, vaan juurikin se elävä. Siksi minä en lähtisi mitään säästämään. Tietenkin niitä voisi kuvata ja muistella. Mutta se on kivempi omassa päässään muistella.

Tuottaja: Ovatko ne siis maailmoja, jossa ei ole historiaa eikä ehkä tulevaisuuttakaan? Ehdotuksia maailmoiksi?

Noroila: Ehdotuksia maailmoiksi kyllä ja ehdottomasti keskitytään sen purkamisen ja luomisen kautta tähän hetkeen, joka on tässä. Ei menneisyyteen eikä tulevaisuuteen.

Rejström: Ensi-illan jälkeen todettiin siinä pienissä skumppahöyryissä, että tuo laatikko on nyt yksi muoto ja me ollaan tehty sinne rajaukset ehdotukselle. Eli sille miten sitä voisi nähdä. Mutta toisaalta sinne voisi ihan hyvin heittää jotain Tšehovia. Siellä voisi tehdä näytelmänkin ihan hyvin. Tuo laatikko synnyttää tosi paljon.

Tuottaja innostuu: Siellä voisi olla 24 Vanja-enoa!

Rejström: Se mun lemppariasia on tämä rajattu maailma.

Että esityksessä näet vain pienen osan laatikkoa. Se on mun mielessä jotenkin ideologisesti kiinnostavaa, että näkee vain vähän. Ja lopussa näet jonkun kokonaisuuden. Mutta kokonaisuus ei ole yhtä kiinnostavaa. Se on ihanaa kun näkee vain…siis turhauttavaa kun näkee niin vähän.

Tuottaja: Niinhän se on aina elämässä… ei koskaan kokonaisuuksia.

Rejström: Juuri näin!

Tuottaja: Miksi valitsitte juuri tämän tematiikan esitykseen? Mitä haluatte välittää yleisölle?

Rejström: Se tematiikka tuntuu todella tärkeältä nyt. Luulen että se se on lähtenyt meistä. Koko ajatus pysähtymisestä, luopumisesta, mielenhuollosta, jostakin hitaasta sekä nopeasta. Siinä on monta tasoa: yksinäisyys, mutta sitten taas yhdessäolo. Minulle se ainakin kumpuaa siitä, että on ollut freelancerina nyt pari vuotta. Ja nuo ovat juurikin ne kysymykset, jotka pyörii päässä joka päivä. Yrittää löytää jotain yhteisöä, joka sitten taas rikkoutuu ja jotain uutta syntyy. Sellaista jatkuvaa etsimistä ja maailman luomista. Se tuli hyvin…

Noroila: …luonnollisesti. Koko prosessi on ollut mun mielestä luonnollinen. Kun saatiin työryhmä kasaan ja istuttiin ekan kerran pöydän ympärille, ainut mitä tiedettiin oli että halutaan tehdä jotain käsillä ja siitä on lähdetty. Minusta se on ihanaa, että prosessi on luonut itse itseään meidän kautta ja yhdessäolon kautta.

Rejström: Silloin se on rehellistä ja mä uskon että yleisökin voi saada siitä jotain irti.

Tuottaja: Miten työryhmä on koostunut ja minkälaisia tyyppejä siinä on?

Rejström: Ollaan Mikin kanssa sehty aiemmin ryhmän ensimmäinen esitys Track, joka oli Hangö Teaterträffissä viime vuonna. Sitten päätettiin että halutaan jotenkin jatkaa tätä yhdessäolon tutkimista teatterin kontekstin sisällä. Tämä esitys oli luontainen seuraava askel. Tässä on dramaturgina Otto Sandqvist, joka on helvetin pätevä hyvä ajattelija, joka haluaa rikkoa perinteistä näyttämötekstiä. Pilkkoa sen ja tutkia pelidramaturgiaa ja scoreen tekemistä ja että esitys on jonkinlainen kompositio jostakin muusta suunnasta. Sitten tähän tuli mukaan Julia jäntti, joka on valosuunnittelija. Mikillä ja Julialla on ollut se audiovisuaalinen input, joka on tosi vahvaa ja olennaista tässä.

Tuottaja: Miten te valitsitte tämän tavan tehdä? Miten tekotapa suhteutuu ns. perinteisempään teatteriin, jossa näyttelijä puhuu lavalla ja yleisö kuiskailee katsomossa?

Rejström: Se on jonkinlainen osallistava installaatio. Minua kiehtoo tässä se, että pääset itse koskemaan siihen materiaan. Minä huomaan katsojana teatterissa, että olen reaktiivisessa positiossa siellä salissa ja joku vahva illuusio, tarina siellä lavalla. Ja en kerta kaikkiaan jaksa kuunnella. Tykkään itse jotenkin päästä lähelle. Se kiinnosti meitä täällä, se läheisyys ja se pieni maailma. Että esiintyjinä on tässä ne pienet pelinappulat, joita yleisö johtaa. Ja sitten ääni, joka tulee pienistä kaiuttimista. Uusi esiintyjyys on iso kysymys

Noroila: Eli kuka tai mikä on esiintyjä.

Tuottaja: Kun sanoit että “päästä lähelle”, niin tarkoittaako tämä nyt sitä että kun tulet katsomaan tätä, niin joudut osallistumaan ja tuomaan esille itseäsi?

Rejström: Tässä ei joudu tekemään mitään. On tiettyjä asioita, jotka ovat kivoja teatterissa. Että sinulla on istumapaikka ja jossa kukaan ei sano, että sun täytyy nousta ylös ja mennä esiintymään. Saat istua turvassa ja sua ei pakoteta mihinkään kohtaamiseen ventovieraan kanssa. Se on minusta tärkeää, että tässä esityksessä on tämä turvallinen laatikko välissä.

Tuottaja: Tämä on tällaista anonyymia osallistumista.

Rejström: Kyllä! Tämä on tätä…mikä se olikaan…offentlig ensamhet! Eli yhdessä, mutta yksin. Sehän on ihan Stanislavskia se!

Tuottaja: Mikä on teille paras mahdollinen maailma?

Noroila: Herrajjestas…

Rejström: No ei ainakaan tämä!

Tuottaja: No miksei?

Tuottaja: No, jos teidän pitää valita kolme asiaa, jotka olisi siellä teidän maailman laatikossa…

Rejström: Sieltä laatikosta poimisin tähän meidän isoon maailmaan, meidän isoon pelikenttään kuuntelemisen, empatian ja kohtaamisen. “Treat your coplayers with respect and compassion” sanotaan siinä pelissä ja se liittyy luontoon ja kaikkeen…

Noroila: …kaikkeen ympärillä olevaan, elolliseen ja elottomaan.

Rejström: Kyllä. Älä käytä muita ihmisiä hyväksi. Niin. Se olisi hyvä maailma!

**

Tuottaja on vaikuttunut ja jättää työryhmän tekemään esityksiä. Hän palaa toimistotyöpöydän ääreen. Aurinko paistaa Jätkäsaaressa ja ikkunasta näkyvä pienoismaailma näyttää hetken kauniilta. Human Resource-esitykset Viiruksessa: 28.4, 3.5 ja 5.5

Liput: http://www.lippu.fi/lippuja.html?affiliate=ADV&doc=artistPages%2Ftickets&fun=artist&action=tickets&erid=2116232&includeOnlybookable=false&x10=1&x11=human

Teksti: Mirkka Maikola