Haastattelu: Track-kollektiivi

Kuva: Samuel Karlsson

On torstai ja kevät. Viiruksen ohjelmatuottaja katsoo jälleen parhaaksi poistua työpöytänsä ääreltä ja jaloitella hieman. Teatterin katutasossa sijaitsevan Studio 1:n ovat ottaneet tällä kertaa haltuunsa Track-kollektiivi. 19. huhtikuuta sai ensi-iltansa Viiruksen GUEST-ohjelmaan kuuluva esitys Human Resource. Tuottaja avaa pahaa-aavistamattomana Studion oven ja yllättyy. Jaahas, on jälleen aika ottaa vierailevat teatterintekijät puhutteluun.

**

Moi Track!

Tom Rejström: No moi!

Mikki Noroila: Hei!

Tuottaja: Ollaan parhaillaan täällä Helsingin keskustassa, keväisessä ja hektisessä Jätkäsaaressa teatteri Viiruksen tiloissa. Mutta kun astuu tuonne Studio 1:een, siellä onkin ihan toinen meininki. Keskellä tilaa on mystinen puulaatikko, joka näyttää vähän siltä kuin se olisi pudonnut avaruudesta. Mikäs juttu tämä oikein on?

Noroila: Siellä on semmoinen yhteinen pelikenttä ja leikkikenttä, jossa luodaan ja puretaan maailmoja.

Tuottaja: Jaahas…ei ollutkaan sitten mikään ihan pieni projekti.

Rejström: Niin siellä rakennetaan ja tuhotaan. Mikään ei ole pysyvää, vaan kaikki on koko ajan muuttuvaa. Siinä pääesiintyjänä on materiaalit. Eli esimerkiksi muovailuvaha, joka muuntautuu koko ajan, riippuen siitä mitä yleisö siitä tekee. Tai osallistujat. Sellainen näyttämö meitä kiehtoo. Muutamme sitä konseptia, että mikä on teatterin näyttämö. Se voi olla tuollainen laatikko.

Tuottaja: Eli te luotte maailman uudestaan joka esityksessä?

Rejström: Niin, kyllä näin voisi sanoa

Tuottaja: Minkäslaisia maailmoja on tähän mennessä syntynyt?

Noroila: Meillä on ollut esimerkiksi kouluryhmiä siellä. 16-vuotiaiden maailma, varsinkin sellaisten 16-vuotiaiden, joihin kuuluu muutamat alfaurokset, on hyvin erilainen kuin vaikkapa 25-vuotiaiden kulttuurituottajien. Jokainen voi kuvitella mitä 16-vuotiaiden alfaurosten päässä pyörii. Että mitä ilmestyy sinne maailmaan.

Rejström: Sinne on ilmestynyt sekä hyvin jäsenneltyä maailmaa ja sellaisia tosi tarkasti tehtyjä teoksia. Ja sitten on kaaosta ja sukupuolielimiä. Kyrpiä oli toi laatikko täynnä yhden esityksen jälkeen, joka oli ihan kiinnostava sekin. Mutta sekä kaaosta että järjestystä siellä näkee. Se on mun mielestä tosi kivaa, että se on eri näköinen jokaisen esityksen jälkeen. Siinä peilautuu se osallistujan oma ajatusmaailma.

Tuottaja: Vau! Mikä on teidän suosikki näistä maailmoista, joku yksityiskohta tai asia, joka siellä laatikossa on ollut?

Rejström: Minä tykkään yksityiskohdista tosi paljon. Niistä pelikentistä, jotka ovat täyttä kaaosta, löytyy joku helvetin hienosti tehty pieni kukka. Siinä keskellä on yhtäkkiä jotain pientä, josta syntyy se dynamiikka. Se on mun mielestä kaunista. Olihan se kyrpälaatikkokin tosi provosoiva ja samalla kiinnostava. Se näytti ihan joltain Kusaman teokselta!

Noroila: Mun lempparilöytö oli aivan upea stetsoni yhden pelurin päässä. Se oli tehty huolella. Siinä oli sellaisia ihan pieniä yksityiskohtia, tosi pieniä väripisteitä.

Tuottaja: Tekeekö niitä mieii säästää tai kuvata?

Rejström: Niitä voisi kuvata kyllä, mutta kuitenkin kaikki pannaan uusiksi. Jotain jälkeä sinne jää aina. Mutta sitten pelikenttä palaa alkuasetelmaan ja sinne syntyy jotain uutta.

Pysyvä ja staattinen taide ei ole minulle niin kiinnostavaa, vaan juurikin se elävä. Siksi minä en lähtisi mitään säästämään. Tietenkin niitä voisi kuvata ja muistella. Mutta se on kivempi omassa päässään muistella.

Tuottaja: Ovatko ne siis maailmoja, jossa ei ole historiaa eikä ehkä tulevaisuuttakaan? Ehdotuksia maailmoiksi?

Noroila: Ehdotuksia maailmoiksi kyllä ja ehdottomasti keskitytään sen purkamisen ja luomisen kautta tähän hetkeen, joka on tässä. Ei menneisyyteen eikä tulevaisuuteen.

Rejström: Ensi-illan jälkeen todettiin siinä pienissä skumppahöyryissä, että tuo laatikko on nyt yksi muoto ja me ollaan tehty sinne rajaukset ehdotukselle. Eli sille miten sitä voisi nähdä. Mutta toisaalta sinne voisi ihan hyvin heittää jotain Tšehovia. Siellä voisi tehdä näytelmänkin ihan hyvin. Tuo laatikko synnyttää tosi paljon.

Tuottaja innostuu: Siellä voisi olla 24 Vanja-enoa!

Rejström: Se mun lemppariasia on tämä rajattu maailma.

Että esityksessä näet vain pienen osan laatikkoa. Se on mun mielessä jotenkin ideologisesti kiinnostavaa, että näkee vain vähän. Ja lopussa näet jonkun kokonaisuuden. Mutta kokonaisuus ei ole yhtä kiinnostavaa. Se on ihanaa kun näkee vain…siis turhauttavaa kun näkee niin vähän.

Tuottaja: Niinhän se on aina elämässä… ei koskaan kokonaisuuksia.

Rejström: Juuri näin!

Tuottaja: Miksi valitsitte juuri tämän tematiikan esitykseen? Mitä haluatte välittää yleisölle?

Rejström: Se tematiikka tuntuu todella tärkeältä nyt. Luulen että se se on lähtenyt meistä. Koko ajatus pysähtymisestä, luopumisesta, mielenhuollosta, jostakin hitaasta sekä nopeasta. Siinä on monta tasoa: yksinäisyys, mutta sitten taas yhdessäolo. Minulle se ainakin kumpuaa siitä, että on ollut freelancerina nyt pari vuotta. Ja nuo ovat juurikin ne kysymykset, jotka pyörii päässä joka päivä. Yrittää löytää jotain yhteisöä, joka sitten taas rikkoutuu ja jotain uutta syntyy. Sellaista jatkuvaa etsimistä ja maailman luomista. Se tuli hyvin…

Noroila: …luonnollisesti. Koko prosessi on ollut mun mielestä luonnollinen. Kun saatiin työryhmä kasaan ja istuttiin ekan kerran pöydän ympärille, ainut mitä tiedettiin oli että halutaan tehdä jotain käsillä ja siitä on lähdetty. Minusta se on ihanaa, että prosessi on luonut itse itseään meidän kautta ja yhdessäolon kautta.

Rejström: Silloin se on rehellistä ja mä uskon että yleisökin voi saada siitä jotain irti.

Tuottaja: Miten työryhmä on koostunut ja minkälaisia tyyppejä siinä on?

Rejström: Ollaan Mikin kanssa sehty aiemmin ryhmän ensimmäinen esitys Track, joka oli Hangö Teaterträffissä viime vuonna. Sitten päätettiin että halutaan jotenkin jatkaa tätä yhdessäolon tutkimista teatterin kontekstin sisällä. Tämä esitys oli luontainen seuraava askel. Tässä on dramaturgina Otto Sandqvist, joka on helvetin pätevä hyvä ajattelija, joka haluaa rikkoa perinteistä näyttämötekstiä. Pilkkoa sen ja tutkia pelidramaturgiaa ja scoreen tekemistä ja että esitys on jonkinlainen kompositio jostakin muusta suunnasta. Sitten tähän tuli mukaan Julia jäntti, joka on valosuunnittelija. Mikillä ja Julialla on ollut se audiovisuaalinen input, joka on tosi vahvaa ja olennaista tässä.

Tuottaja: Miten te valitsitte tämän tavan tehdä? Miten tekotapa suhteutuu ns. perinteisempään teatteriin, jossa näyttelijä puhuu lavalla ja yleisö kuiskailee katsomossa?

Rejström: Se on jonkinlainen osallistava installaatio. Minua kiehtoo tässä se, että pääset itse koskemaan siihen materiaan. Minä huomaan katsojana teatterissa, että olen reaktiivisessa positiossa siellä salissa ja joku vahva illuusio, tarina siellä lavalla. Ja en kerta kaikkiaan jaksa kuunnella. Tykkään itse jotenkin päästä lähelle. Se kiinnosti meitä täällä, se läheisyys ja se pieni maailma. Että esiintyjinä on tässä ne pienet pelinappulat, joita yleisö johtaa. Ja sitten ääni, joka tulee pienistä kaiuttimista. Uusi esiintyjyys on iso kysymys

Noroila: Eli kuka tai mikä on esiintyjä.

Tuottaja: Kun sanoit että ”päästä lähelle”, niin tarkoittaako tämä nyt sitä että kun tulet katsomaan tätä, niin joudut osallistumaan ja tuomaan esille itseäsi?

Rejström: Tässä ei joudu tekemään mitään. On tiettyjä asioita, jotka ovat kivoja teatterissa. Että sinulla on istumapaikka ja jossa kukaan ei sano, että sun täytyy nousta ylös ja mennä esiintymään. Saat istua turvassa ja sua ei pakoteta mihinkään kohtaamiseen ventovieraan kanssa. Se on minusta tärkeää, että tässä esityksessä on tämä turvallinen laatikko välissä.

Tuottaja: Tämä on tällaista anonyymia osallistumista.

Rejström: Kyllä! Tämä on tätä…mikä se olikaan…offentlig ensamhet! Eli yhdessä, mutta yksin. Sehän on ihan Stanislavskia se!

Tuottaja: Mikä on teille paras mahdollinen maailma?

Noroila: Herrajjestas…

Rejström: No ei ainakaan tämä!

Tuottaja: No miksei?

Tuottaja: No, jos teidän pitää valita kolme asiaa, jotka olisi siellä teidän maailman laatikossa…

Rejström: Sieltä laatikosta poimisin tähän meidän isoon maailmaan, meidän isoon pelikenttään kuuntelemisen, empatian ja kohtaamisen. ”Treat your coplayers with respect and compassion” sanotaan siinä pelissä ja se liittyy luontoon ja kaikkeen…

Noroila: …kaikkeen ympärillä olevaan, elolliseen ja elottomaan.

Rejström: Kyllä. Älä käytä muita ihmisiä hyväksi. Niin. Se olisi hyvä maailma!

**

Tuottaja on vaikuttunut ja jättää työryhmän tekemään esityksiä. Hän palaa toimistotyöpöydän ääreen. Aurinko paistaa Jätkäsaaressa ja ikkunasta näkyvä pienoismaailma näyttää hetken kauniilta. Human Resource-esitykset Viiruksessa: 28.4, 3.5 ja 5.5

Liput: http://www.lippu.fi/lippuja.html?affiliate=ADV&doc=artistPages%2Ftickets&fun=artist&action=tickets&erid=2116232&includeOnlybookable=false&x10=1&x11=human

Teksti: Mirkka Maikola